Siirry pääsisältöön

Käyttäjät kertovat

Ympäristöystävällisempää ajoa pienin kustannuksin

Anne Aallon perheessä on ajettu kaasuautoilla jo reilut pari vuotta. Siinä missä tankatessa meni ennen helposti useita kymmeniä euroja, ajaa nyt saman matkan parilla kympillä.

Anne Aalto

Annen perheellä on parhaillaan ajossa jo kolmas kaasuauto. Hän on tehnyt suuntaa antavia laskelmia siitä, kuinka paljon edullisempaa kaasuautolla ajaminen on bensa-autoon verrattuna.

– Jos minä nyt ajan vaikka yhdellä tankillisella noin 500 kilometriä ja maksan siitä suunnilleen 20 euroa, niin bensa-autolla tankkasin 70 eurolla ja ajoin saman verran. Tämä on mielestäni suurin piirtein se suhde, Anne summaa.

Ympäristöystävällisyys isossa roolissa

Taloudellisten syiden lisäksi perheen vaakakupissa painavat myös kaasuautoilun ympäristövaikutukset.

– Ympäristöystävällisyys näyttelee kaasuautoilussakin isoa osaa. Kyseessä ei ole siis pelkkä kustannussäästö. Kyllähän sitä mielellään miettii, että nuo aamulliset kahvit ja eiliset banaaninkuoret nyt tuolla palavat, eikä päästöjä juurikaan tule. Se on mielestäni tosi iso ja tärkeä juttu, Anne painottaa.

Koeajolle kannattaa aina lähteä

Anne haluaa kannustaa myös muita kaasuautoilusta kiinnostuneita ottamaan rohkeasti asioista selvää.

– Sanoisin, että käykää ainakin koeajamassa ja perehtykää aiheeseen, Anne toteaa.

– Miettikää myös jälkipolvianne ja sitä, minkälaisen maapallon me haluamme heille jättää. Siihen voi jokainen omalta osaltaan edes vähän yrittää vaikuttaa. Jos asiaa ajattele tätä kautta, niin kannattaa miettiä sitten kustannuksia ja sitä, mitä kaikkea sillä säästyvällä rahalla voisi tehdä, Anne painottaa.

Tervetuloa tankkaamaan!

Pohjanmaa
Pirkanmaa
Etelä-Karjala